Peltolammen Tarantella, Muru
Syntynyt: 27.5.2016
Näyttelyt: ERI SA, PN 1, SERT, ROP, RYP 1
Kokeet:
Paino: n.8kg
Muru syntyi Toscan toisesta pentueesta ja sen isä on
Multi Ch, FI KVA-L, SE JVA Skogsråa's Gunvald " Börje"
ihana, musta Ruotsalaishurmuri.
Murulla on viisi pentuesisarusta, kaksi siskoa joista toinen b/t narttu on ainakin tällä hetkellä 10 kk ikäisenä lyhytkarvainen sekä kolme veljeä.
Muru on luonteeltaan melko rauhallinen,
ja se on jo nuorella iällä osoittanut vahvaa riistaviettiä sekä erinomaista nenän käyttöä.
Syksyn aikana Muru ehti aloittaa jälkitreenit vaikutti hyvin innokkaalta siihen hommaan.
Metsäilyt alkoivat
myös mukavasti, mutta varsinaisia ajoharkkuja on ollut lähes mahdoton toteuttaa, kun jäniskannat ovat tällä hetkellä todella alhaiset.
Kausi 2018-2019:
Murun ajosta on saatu jo riistaa eräksi ja jäniskin
kulkee mukavasti, mutta vielä ei jäniskaatoa ole saatu. 2018-2019 ajohommat on tällähetkellä tauolla liian runsaan lumen ja kovien pakkasten vuoksi.
Odotamme vielä, jos helmikuussa lauhtuisi niin että saatais kunnon
hankiainen ja jänisajoja.
Kausi 2019-2020:
Murun jänisajoista kaatoa yritettiin saada useasti jo heti alkukaudesta kuitenkaan siinä onnistumatta.
Mutta maaraskuusa kaverin järjestämässä saarijahdissa oli
onnea matkassa ja mukavan ajon päätteeksi saatiin Murulle eka jäniskaato. Tosin kaatokuvaa ei päästy ottamaan, kun pupu sai kolme laukausta ja siitä ei olisi hääviä kuvaa saatu.
Omille maille on ilmaantunut
reilun 20 vuoden tauon jälkeen metsäjänisten kaveriksi pari rusakkoa ja niitä on nyt yritetty jahdata, mutta tuloksetta. Odotelemme vielä helmikuun loppuolelle hyviä ajokelejä ja yritykset jatkuvat.👍
Ylälaidan
kuvassa Muru RYP 1 , Ristiina KR näyttely 13.7.2019 tuomari Tapani Pukkila,
kuvaaja: Anna Kinnunen
Alhaalla Murun posetuksia kollaasi elokuussa 2021
Uusimmat kommentit
Kiitos Jaana!
Hippu on hyvä emo ja hoitaa antaumuksella pieniä pentusia. Pentujen painot ovat hienossa nousussa
Paljon ,paljon hyviä vointeja Hippulle.
Jaksaa , jaksaa......
Kiitos Kari!
Niin oli meistäkin ja ensi kesänä samoissa merkeissä taas kokoonnutaan :D
hieno Påivå suuri kiitos kaikille, uusitaan tapahtuma